Tervetuloa tutustumaan muihin tammikuun Vegaanihaasteeseen osallistuneisiin sekä kampanjan tuutoreihin nyyttäreiden merkeissä! Mikä haasteen aikana syömäsi ruoka/herkku teki sinuun suuren vaikutuksen? Mikä haasteessa oli sinulle helpointa ja mikä vaikeinta? Aitko jatkaa ruokavaliota vielä tammikuun jälkeenkin?

Tule jakamaan kokemuksesi kanssamme nyyttäriherkkujen sekä talon puolesta tarjottujen juomien äärelle!

P.s. Tila on esteetön.

Tapahtuma Facebookissa: www.facebook.com/events/623018527838374/

Moni on vastaanottanut vuoden alussa vegaanihaasteen ja luvannut itselleen noudattaa ainakin kuukauden ajan vegaanista elämäntapaa. Vuosia vegaanina olleena koen sen täyteläiseksi ja helpoksi elämäntavaksi. Mitä uutta minä voisin luvata?

1. Lupaan edistää veganismia järkevästi!

Totta kai haluan mahdollisimman monen muunkin ymmärtävän, miten hienoa ja helppoa vegaanius on. Veganismin edistämistä ei kuitenkaan ole uppiniskaiselle lihansyöjälle tulenaralla hetkellä heitetty provokaatio.

Minua ei useinkaan huvittaisi tehdä omasta "erityisyydestäni" numeroa.

Toisaalta sitä ei ole myöskään ravintolan tarjoilijan edessä kiemurtelu v-sanaa vältellen. Minua ei useinkaan huvittaisi tehdä omasta "erityisyydestäni" numeroa, mutta tänä vuonna koetan avata sanaisen arkkuni oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Kyselen reippaasti ravintoloissa ja kahviloissa vegaanisia vaihtoehtoja, annan kaupoille ja liikkeille palautetta - myös positiivista - ja varaudun vastailemaan kiinnostuneiden kysymyksiin asiallisesti.

Pidän suuni kiinni, jos sieltä on tuloillaan jotakin pisteliästä.

2. Lupaan edes yrittää ymmärtää

Myönnän, että ennakkoluulottomuus on suvaitsevaisellekin välillä uskomattoman vaikeaa. Muodostamme huomaamatta stereotypioita muista ihmisistä ja heidän tekemisistään. Olen huomannut, että vegaaniksi paljastuminen on joskus muuttanut toisten suhtautumista itseeni, niin hyvässä kuin pahassakin. Itsekin huomaan luokittelevani ja jaottelevani ihmisiä syyttä suotta, ja lokeroon lukitseminen saattaa viedä viimeisenkin mahdollisuuden toisen ymmärtämiseen.

Vegaanipiireissäkin muodostuu helposti kuppikuntia ja ompeluseuroja erilaisten näkökulmien ja elämäntapojen ympärille.

Tiedän, että kaikkea ei pidä hyväksyä, mutta haluan tietoisesti opetella ajattelemaan tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisten tekojen taustalla. Jos satun ruokapöydässä sen riitaa haastavan pihvinpurijan viereen, lupaan ainakin yrittää ymmärtää hänen lähtökohtiaan. Koetan pitää keskustelukanavat avoinna. Parhaassa tapauksessa opimme jotakin toisiltamme.

Kyse ei ole vain vegaanien ja sekasyöjien vastakkainasettelusta, vaan sama pätee myös monenkirjaviin vegaanipiireihin. Niissäkin muodostuu helposti kuppikuntia ja ompeluseuroja erilaisten näkökulmien ja elämäntapojen ympärille. On taito nähdä yhdistävät tekijät erottavien sijasta.

3. Lupaan olla lupaamatta liikoja

Olen innokas osallistumaan, tekemään, kokeilemaan, auttamaan. Innostukseltani en aina tajua resurssieni, kuten jaksamisen tai ajan, rajallisuutta. Liikojen lupailu hyvästä aikomuksesta huolimatta voi aiheuttaa mielipahaa muille - ja riittämättömyyden tunteita myös lupailijalle itselleen.

Siksi pyrin pitämään myös tämän listan realistisena ja lyhyenä. Omien rajojen etsiminen on prosessi, jonka opettelu kestää loppuelämän.

Mutta entäs lannoitteet? Kasvisten viljelyhän ei onnistu ilman lantaa, eihän? Kirsi Maria Meriläinen päätti valmistumisensa jälkeen testata asiaa omalla maatilallaan.

Saavumme kauniille pikkuruiselle maatilalle idyllisen joen varrella Hämeenkyrössä. Olemme Vegaaniliiton aktiivin, Sari Harjajärven kanssa hakemassa vihannestilausta tamperelaisille vegaaneille. Härkäpapusatoa on tullut myyntiin asti, ja fiilistelemme, miten mahtavaa on saada vegaanisesti kasvatettua lähitilan ruokaa. Nyt kun vielä pääsemme näkemään konkreettisesti, mistä ruoka tulee, syntyy jokaiseen ateriaan erityisempi suhde kuin kaupan kassan kautta kulkiessa.

Mitä se vegaanisesti kasvattaminen sitten käytännössä tarkoittaa ja miten tällainen aarre on syntynyt puolen tunnin ajomatkan päähän Tampereen keskustasta?

Viljelijä Kirsi Maria Meriläinen kertoo käyttävänsä kasviperäisiä viljelymenetelmiä, kuten maanparannuskasveja, luonnon omia kasvilannoitteita ja ruohokatetta. Lisäksi pellolle levitetään lannoitusavuksi oman perheen ulosteet hyvin kompostoituina.

– Huolellisesti kompostoitu käymäläjäte on täysin turvallista, Meriläinen vakuuttaa. – Omalla kakalla ja pissalla lannoittamisessa on jotain erityistä romantiikkaakin, ravinteet kiertävät saman pihapiirin sisällä.

Pieni sato syyään, suuri sato myyään

Meriläisen tilalta saa lähes kaikkia mahdollisia juureksia. Vihanneksista näillä leveysasteilla viihtyvät hyvin palkokasvit, yrtit ja lehtikaali. Takapihan kasvihuoneessa kasvaa tomaattia, kurkkua ja chilejä. Lisäksi tilalta löytyy kymmeniä marjapensaita, omenapuita sekä kuusitoista tyrnipuuta.

Kotimaisten papujen saatavuus on Suomessa vielä melko heikkoa, joten niille olisi kysyntää.

– Sato on ollut haastavista sääolosuhteista huolimatta aina positiivinen yllätys! Kasvisten makua ja kokoa on kehuttu, joten jotain on tehty oikein, Meriläinen iloitsee.

Häntä kiinnostavat tällä hetkellä erityisesti papujen kasvatus ja erilaiset papulajikkeet. Kotimaisten papujen saatavuus on Suomessa vielä melko heikkoa, joten niille olisi kysyntää.

Idearikkaan kasvattajan haaveissa siintävät myös suuren puulämmitteisen kasvihuoneen rakentaminen sekä useampien tyrnipuiden istuttaminen. Kasvit menestyvät hyvin, joten tilalla on potentiaalia laajenemiseen.

Suurin osa sadosta menee vielä perheen omaan käyttöön, mutta meidän cityvegaanien onneksi ylimääräistäkin satoa on tullut ja siitä on riittänyt jonkin verran myös myyntiin.

Potentiaalin hyödyntämiseen ei Meriläisen mielestä aina kuitenkaan kannusteta.

– Tuotteiden jatkojalostus on tehty käytännössä mahdottomaksi, sillä kaikki energia menisi paperitöihin ja lupa-asioihin, hän kritisoi. – Toivon, että laadukkaille luomukasviksille löytyisi sen verran markkinarakoa, että tällä elämäntyylillä pärjäisi taloudellisesti viimeistään sitten, kun asuntolaina on kuitattu.

Flyygeli ratkaisi asuinpaikan

Kirsi Maria Meriläinen haaveili alunperin omavaraisen elämän opettelusta isoisoisänsä vanhalla maatilalla pohjoisessa. Kohtalo toi kuitenkin tielle miehen, jolla oli flyygeli. Pieni pohjoinen hirsimökki olisi ollut isolle instrumentille liian ahdas, joten oli keksittävä muuta. Yhtäkkiä unelmapaikka tupsahti eteen ja elämänsuunta selveni.

– Löysin sattumalta tämän talon ja pienen tilan: kaksi isoa kasvihuonetta, kastelujärjestelmät joesta, sopivasti tonttia, valtava kukkaloisto, metsät ympärillä, oma lähde. Harkinta-aikaa ei juuri tarvittu, Meriläinen muistelee ostohetkeä.

Yhtäkkiä unelmapaikka tupsahti eteen ja elämänsuunta selveni.

Meriläinen on saanut koulutuksen samalla paikkakunnalla, Hämeenkyrössä, Osaran luonnonvara-alan oppilaitoksessa. Valmistumisesta on nyt kaksi vuotta.

– Koulu oli inspiroiva paikka, sillä sinne oli kerääntynyt paljon luonnonmukaisesta ja omavaraisesta elämästä kiinnostuneita ihmisiä, Meriläinen kertoo.

Hän sai sieltä luonnonvaratuottajan tutkinnon sekä sieni-, marja- ja yrttineuvojan pätevyyden.

– Puutarhanhoidosta olen oppinut eniten kokeilemalla, sillä olen lähes kyvytön lukemaan ja noudattamaan ohjeita, hän tunnustaa.

Juuri kokemuksen kautta vegaaniviljelijä kehittyykin, sillä yllätyksiltä ei voi välttyä.

– Toissakesänä sain lahjoituksena luomu-marjalannoitetta, joka paljastui lihaluujauhoksi. Omaan peltoon se ei päätynyt, mutta herätti ajattelemaan, että luomumansikatkin on ehkä lannoitettu lihaliemellä, Meriläinen kertoo.

Omalta lautaselta eläinkunnan tuotteet jäivät jo kauan sitten. Hänen lapsuutensa kesät kuluivat mummon navetassa, jossa hän sai seurata "oman" Liekki-vasikan kasvua aikuiseksi lehmäksi. Eräänä kesänä Liekki siirtyi navetan parresta keittokinkkupaketin kansikuvaksi, ja kymmenvuotiaan Kirsi Marian lihansyönti kohtasi loppunsa. Vegaaniksi hän ryhtyi noin kahdeksan vuotta sitten.

Kirsi Maria Meriläinen löysi unelmiensa tilan ja pääsi kokeilemaan viljelyä haluamallaan tavalla.

Kasvit kasvattavat toisensa

Vegaanisessa viljelyssä tärkeintä on huomioida viljelykasvien ravinnetarpeet ja kierto sekä käyttää luonnosta saatavia lannoitteeksi sopivia kasveja.

Kasvit vuorottelevat ravinnetarpeen mukaan. Esimerkiksi palkokasvit ovat loistavia maanparannuskasveja, joiden jälkeen maassa riittää taas potkua muille vihanneksille. Nokkosista valmistettu vahva käyte puolestaan on mitä parhainta lannoitetta. Ruohokate sopii erityisen hyvin marjapensaille ja puille.

Kasvien maailmasta etsitään eväät myös epätoivottujen vieraiden torjuntaan. Kun kasveja uhkaavat taudit tai tuholaiset, voidaan yrteistä valmistaa sumutteita ikävien vieraiden ehkäisyyn.

Syrjässä on edullista

Meriläinen tietää, että moni muukin haaveilee omavaraisesta elämästä maalla pienen tilan haltijana. Hänen tilaltaan on lähimpään kauppaan lähes kaksikymmentä kilometriä ja perheellä on käytössään vain polkupyörät, joten sisua asuinpaikka vaatii varsinkin talvisin.

Meriläinen haluaa kuitenkin kannustaa haaveilijoita ja neuvoo aloittelevia tilallisia opiskelemaan tarvittavia taitoja sekä tutustumaan luontoon.

– Syrjäiseltä seudulta voi löytää hyvinkin edullisesti pieniä maatiloja, hän vinkkaa. – Työtä tulee olemaan loputtomasti, mutta jos se on juuri sitä, mitä haluat tehdä, eikä haittaa, ettei palkaksi jää juuri muuta kuin porkkanoita, niin tämä on ihana ja sielua hyväilevä elämäntapa!

Syksyn satoa on vielä pakkasessa ja mustikkapiirakka on ihana arjen piristys. Ennen tein piirakan aina murotaikinapohjaan, johon tuli voita, sokeria, yksi kananmuna ja vehnäjauhoja. Sitten muna ja voi jäivät pois laskuista.

Ensimmäinen vegaaninen kokeilu, josta jätin munan pois ja korvasin voin oliiviöljyllä, oli täydellinen fiasko. Päivällisvieraat söivät sen valittamatta. Kehuivatkin! Kohteliasta väkeä. Piirakka oli nimittäin aivan törkeän öljyinen.

En malttanut odottaa piirakan jäähtymistä, vaan söin pari siivua jo ennen kuin täyte oli kunnolla jähmettynyt.

Toisesta kokeilustani tuli terveysintoilijan mustikkapiirakka. Sekoitin kulhoon aquafaban (kikhernetölkin tai muun säilykepaputölkin liemi), sokerin, perunajauhot ja vehnäjauhot. Lisäsin vehnäjauhoja pikkuhiljaa, kunnes taikina tuntui koostumukseltaan sopivalta. Levitin taikinan öljytyn vuoan pohjalle ja reunoille, päälle kaadoin keskenään sekoitettuna mustikoita, sokeria ja perunajauhoja.

Siitä kokeilusta tuli niin yltiöterveellisen makuinen, että en ole tehnyt toiste.

Kolmas kertako toden sanoo?

Lisäsin taikinaan sinistä Keijua, laitoin enemmän vehnäjauhoja ja vähensin aquafabaa. Paistoin 225 asteessa 15 minuuttia. En malttanut odottaa piirakan jäähtymistä, vaan söin pari siivua jo ennen kuin täyte oli kunnolla jähmettynyt. Pohjakin oli jäänyt hieman raa’aksi, se olisi saanut olla uunissa vielä hetken ja hieman alhaisemmassa lämmössä. Korjasin siis paisto-ohjetta hieman.

Nam!

Mustikkapiirakka

Pohja:

• 80 g vegaanista margariinia (esim. sinistä Keijua)
• 0,5 dl sokeria
• 2 dl vehnäjauhoja
• 0,5 dl ruisjauhoja
• 0,5 dl aquafabaa (kikhernetölkin lientä)
• Margariinia vuoan voitelemiseen
• Vuoka Ø 25 cm

Täyte:

• 7 dl mustikoita
• 0,5 dl sokeria
• 0,5 dl perunajauhoja

1. Sekoita kuivat aineet ensin kulhossa margariinin kanssa. Lisää sitten aquafaba, kunnes koostumus on sopiva vuokaan levittämiseksi.
2. Voitele vuoka margariinilla ja taputtele taikina vuoan pohjaan ja reunoille.
3. Sekoita jäiset mustikat, sokeri ja perunajauhot kulhossa ja kaada ne pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi.
4. Paista uunissa 200 asteessa noin 25 minuuttia.

Uunista otettaessa täyte voi olla silti löysää, se hyytyy jonkin verran jäähtyessään.

Viikko sitten julkaisimme Sari Komulaisenartikkelin hämeenkyröläisestä pienviljelijästä. Jutun otsikko ”Vegaani viljelee ihmislannalla” hätkähdytti useita ja sai aikaan kiivastakin keskustelua sekä itse aiheesta että otsikoinnista. Monet kokivat otsikon liian raflaavaksi, jopa veganismia mustamaalaavaksi. Samalla myös muut viimeaikaiset otsikot ja aiheiden käsittelytavat joutuivat syyniin. Toisille Vegaian etusivu näyttäytyi negatiivisena, toisille kiinnostavana.

Palaute oli hyödyllistä. Negatiivista yleissävyä ei todella saisi syntyä ja sitä yritän päätoimittajana jatkossa välttää. Tarvitsemme enemmän hyviä uutisia uusista tuotteista, vegaanisen ruokalistan koonneista ravintoloista, omaperäisistä ihmisistä ja loistavista ideoista.

Raflaavuudesta en kuitenkaan haluaisi luopua. Se että lukija hätkähtää, voi merkitä sitä, että juttu on osunut tärkeään aiheeseen, päivänvaloa kaivanneeseen tabuun. Vegaian juttujen tarkoitus on herättää lukijoissa vastakaikua ja synnyttää keskustelua. Sen vuoksi vegaanisesta viljelystä kertoneesta jutusta syntynyt palauteryöppy oli todella tervetullut!

Raflaavuudesta en kuitenkaan haluaisi luopua.

Vegaia perustettiin alkujaan Vegaaniliiton tiedotuslehdeksi, ja sitä ovat toimittaneet pääasiassa järjestön aktiivit. Vegaaniliiton tavoitteena on edistää veganismia jakamalla tietoa ja tukemalla vegaaneja, asiallisesti, myönteisesti ja kannustavasti. Näin on hyvä, ja sen vuoksi minäkin maksan jäsenmaksuni.

Liiton jakama tieto on ollut myös itselleni kullanarvoista vegaaniksi kasvamisen eri vaiheissa. Kiitos rauta- ja kalsiumesitteistä, kiitos Vegaian ravintola-arvioista ja rennolla otteella kirjoitetuista tuotetestauksista!

Vegaiakin on historiansa aikana pyrkinyt positiiviseen, innostavaan ja informoivaan viestintään. Ennen se kantoi kotiin myös kansainväliset vegaanimaailman uutiset ja uusimmat reseptit. Lehdessä pääsi näkemään Vegaaniliiton hallituksen jäsenten kuvat, jollei ehtinyt kokouksiin. Internetin arkipäiväistyttyä tämän kaiken tiedon sai ilman järjestölehteäkin parilla klikkauksella. Vegaian täytyi uudistua.

Lehti onkin uudistunut vuosien myötä pikkuhiljaa. Ensimmäiseksi pysyväksi päätoimittajaksi nimetty Jessica Suni laittoi siihen vauhtia, minä ja Pinja Mustajoki jatkamme hänen työtään. Kun itse lehtikin siirtyi reilu vuosi sitten nettiin, sen luonne muuttui entisestään.

Lehden lukijoissa on sekä konkarivegaaneja että uusia innokkaita. Tykkäysten perusteella näyttää siltä, että nämä lukijaryhmät odottavat juttujen vahvistavan heidän maailmankuvaansa, varmistavan sen minkä he jo tietävät, näyttävän koko maailmalle, miten veganismi porskuttaa. Iloisia uutisia on kiva jakaa.

Entä haluavatko vegaanit ja veganismista kiinnostuneet löytää kolumneista omat huolensa, etsiä artikkeleista vastauksia mieltä kaihertaviin kysymyksiin ja kuulla etteivät ole murheineen yksin? Entä toivooko kukaan juttujen ravistelevan hänet hereille ja kääntävän ajatuskulun suuntaa jollakin yllättävällä katsantotavalla?

Että jokin aihe tai näkökulma houkuttelisi myös Seppo Sekaanin Vegaian sivulle.

Toivottavasti kyllä, sillä sellaista lehteä minä itse haluan lukea ja toimittaa. Toteutamme kevään aikana lukijakyselyn saadaksemme selville, arvaanko lukijoiden odotuksia edes sinne päin.

Lisäksi toivoisin, kuten moni muukin, että pystyisimme tarjoamaan kiinnostavaa tietoa ja oivalluksia myös muille kuin vegaaneille ja toisille kasvissyöjille. Että jokin aihe tai näkökulma houkuttelisi myös Seppo Sekaanin Vegaian sivulle. Syyllistyäkseen hän tuskin klikkaa itseään sisään, tuskin myöskään päästäkseen sisäpiiriin, jossa käsitellään hänen näkökulmastaan pseudo-ongelmia. Häntä tuskin koskettaa myöskään juttu, jossa veganismin kerrotaan olevan aina yhtä helppoa ja hauskaa – hän kun juuri ja juuri tietää, mitä veganismi tarkoittaa, eikä parhaalla tahdollakaan osaa kuvitella sitä helpoksi.

Satunnaiset Vegaian lukijat tuskin haluavat, että heitä käännytetään. Jos onnistumme tarjoamaan heille sen sijaan kiinnostavaa tietoa, he tietävät sen luettuaan hippusen enemmän.

Yhdessä ja samassa jutussa emme millään voi miellyttää kaikkia eri lukijaryhmiä, sen vuoksi on joko valittava lukijat tai panostettava monipuolisuuteen.

Itse valitsisin monipuolisuuden, vaikkakin se on vapaaehtoistyölle melko kova haaste. Ideologiaa piilottamatta, koska se on Vegaian tekemisen lähtökohta.

Satunnaiset Vegaian lukijat tuskin haluavat, että heitä käännytetään.

Mistä sitten kirjoittaa ja mikä sivuuttaa?

Haluan että Vegaiassa näkyy elämän koko kirjo. Iloisten uutisten ja aatteen voittokulun rinnalla haluan jatkossakin julkaista rehellisiä juttuja, joissa tuodaan esille myös Vegaaniliiton julkisuuskuvaan sopimattomat tunteet ja kokemukset.

Joistakin kahviloista ja huoltamoilta ei vain saa vegaaniruokaa. Uudet tuotteet eivät löydy ruokakauppojen viidakosta noin vain. Tofun marinointi ja paistaminen rapeaksi ei aina onnistu. Soijapihveistä saattaa tulla pahoja. Vatsa ei kestä papuja. Lapset yökkivät linssikeitolle. Vegaanihaasteen vastaanottanut sortuu majoneesiin. Akryylipaita nukkaantuu. Keinonahka halkeilee. Kakussa onkin hunajaa. Ekodödö pettää.

Veganismi on niin voittamaton aate, että uskon sen kestävän myös nämä takaiskut. Niistä vaikeneminen olisi puolitotuus.

Suunnitellaan Suomen suurinta vegaanista festivaalia. Kaikki lämpimästi tervetulleita ruokavalioon tms. katsomatta. Kokouspaikka: Järjestötoimistolla, Kuninkaankatu 39, katutaso. Lisätiedot: 050 344 9524.

Syödään yhdessä -ruokasuositukset lapsiperheille on tänään julkaistu kansallinen suositus lasten, lapsiperheiden ja raskaana olevien ja imettävien ruokavalioista. Uutuutena suosituksissa on oma osio vegaaniruokavaliosta.

Suosituksissa todetaan, että huolellisesti koottu vegaaniruokavalio sopii raskaana oleville, imettäville, lapsille ja nuorille.

Suositukset on työstetty vuosien 2012 ja 2014 välillä ja ne perustuvat pohjoismaisiin ja suomalaisiin ravitsemussuosituksiin sekä niiden jälkeen kertyneeseen tieteelliseen näyttöön.

“Uudet lapsiperheiden ruokasuositukset ovat mukavaa luettavaa myös vegaaneille”, iloitsee Vegaaniliiton ravitsemusvastaava Lotta Pelkonen. “Sekä vuonna 2014 julkaistuissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa että uudessa lapsiperheiden ruokasuosituksessa suositellaan kasvikunnan tuotteiden runsaampaa käyttöä ja useiden eläinkunnan tuotteiden käytön vähentämistä terveyden edistämisen nimissä. Toivottavasti suositukset siirtyvät myös käytäntöön!”

Suositukset on laatinut asiantuntijatyöryhmä, joka on selvittänyt myös erityiskysymyksiä, kuten imetys ja kiinteiden ruokien aloitus, lasten ruoka-allergiat ja rautatilanne sekä urheilevan lapsen ravitsemus. Vegaanien kohdalla todetaan että raudan ja sinkin riittävä saanti eivät yleensä ole ongelmia vegaaneilla, sillä niitä on runsaasti mm. palkokasveissa ja täysjyväviljassa ja että  vegaaniruokavalion runsas C-vitamiinipitoisuus auttaa raudan imeytymisessä.

Ruokavalion toteuttamisen tueksi suositukseen on laadittu vegaaninen lautasmalli, jonka avulla täysipainoisen aterian koostaminen on helppoa. “Vegaaneille suositellaan aina B12-vitamiinia ravintolisänä, mutta uudessa suosituksessa myös jodin saanti kehotetaan turvaamaan ravintolisän avulla. Muiden ravintolisien käyttö arvioidaan yksilöllisesti, mutta yleensä täysipainoisesti koostetulla vegaaniruokavaliolla pystytään muiden ravintoaineiden saanti täyttämään”, Pelkonen kertoo. ”Vegaaniruokavalio on siis terveellinen ja turvallinen vaihtoehto.”

Suositukset on tehty sopivaksi tietolähteeksi ammattiryhmille, joiden tehtäviin kuuluvat lasten, raskaana olevien ja imettävien naisten ja lapsiperheiden ravitsemuskysymykset.

Suositukset antavat ohjeita myös lasten ruokailun järjestämiseen päivähoidossa ja koulussa. Suosituksissa neuvotaan varmistamaan tarjotun ruoan laatu edellyttämällä palvelun tuottajilta ravitsemussuositusten mukaista ruokaa.

Sekä varhaiskasvatuslaki että perusopetuslaki velvoittavat tarjoamaan lapsen ravitsemustarpeet täyttävää terveellistä ruokaa ja että ruokailun tulee olla tarkoituksenmukaisesti järjestettyä, ohjattua ja täysipainoista.

Vegaaniliitto toivoo, että terveyspalvelujen edustajat ja koulujen ja päiväkotien ruokapalveluista vastaavat saavat ja tarjoavat tukea myös vegaanilasten täysipainoisen ruokailun mahdollistamiseksi kaikissa kunnissa. Vegaaniliitto tekee parhaillaan selvitystä vegaaniruokavalion saatavuudesta Suomen kunnissa.

Ruokasuositus on nähtävillä osoitteessa: www.julkari.fi/handle/10024/129744

Tervetuloa suunnittelemaan ravintolapäivän tarjontaa Vegaaniliiton Tampereen toimistolle. Myös uudet Vegfestin tukiravintolan järjestämisestä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita :)

Ville Lähde: Paljon liikkuvia osia. Savukeidas 2015.

Keskustelu, tuo ihastuttava kirosana, jonka varjolla jos jonkinlaiset itse suhteellisen turvatussa asemassa elävät ihmiset ovat puolustelleet esimerkiksi äärioikeistolaisten näkemysten avointa ilmaisemista ja heristäneet sormeaan niiden tuomitsijoille. Koska kyseinen termi on viime aikoina joutunut niinkin pahasti väärinkäytetyksi, Ville Lähteen esseeteos Paljon liikkuvia osia – joka takakansitekstinsä mukaan keskittyy ”julkisen keskustelun ongelmiin” – yllätti minut positiivisesti.

Lähteen teoksessa ei ole kyse mistään ”erilaisten mielipiteiden kunnioittamisen” peräänkuuluttamisesta; itse asiassa tällainen kahvipöytärelativismi kuuluu niihin asioihin, joita hän teksteissään kritisoi. ”Toisen ihmisen arvoon ja olemassaolon oikeuteen puuttuva mielipide ei koskaan ole pelkkä yksityisasia”, Lähde toteaa yksiselitteisesti. Jokainen mielipide ei suinkaan ole yhtä hyvä tai perusteltu, ja mielipiteiden lisäksi on olemassa myös ihan oikeaa tietoa.

Ennen muuta filosofi Lähde hyökkää esseissään kaikenlaisia puolivillaisuuksia, valmiita ajatuksia, yleistyksiä ja käsitteillä temppuilua, – lyhyesti, kaikkea sitä älyllistä laiskuutta – vastaan, joka hänen mukaansa kukoistaa julkisessa keskustelussa. Ne vastakkainasettelut, joita Lähde kritisoi, pureutuvat paljon liberaali/konservatiivi- tai vasemmisto/oikeisto -tyyppisiä jakoja syvemmälle: vuorotellen hän ottaa kynsiinsä sellaiset kaavamaiset dikotomiat kuin luonto/kulttuuri, yksilö/yhteiskunta, tieto/usko ja vapaus/kontrolli. Ja pirstoo ne tehokkaasti säpäleiksi terävän älyn ja laajan sivistyneisyyden voimalla.

Teos on mainio kylmä suihku monelle älykkönä itseään pitävälle.

Lähde ei päästä ketään helpolla: ei uhriutuvaa populistia, ei ”yhteisöllisyyden”, ”aitouden” tai ”ideologian” kaltaisten epämääräisyyksien nimeen vannovaa b-luokan vasemmistolaista, ei ”ihmisluonnosta” paasaavaa kapakkanihilistiä, ei nippelitiedolla briljeeraavaa internetin yksityisajattelijaa eikä omaan ”rationaalisuuteensa” tuudittautunutta luonnontiedefundamentalistia. Niin ikään kaikki yhteen asiaan lukkiutuminen – oli kyse sitten patenttiratkaisuista monimutkaisiin ongelmiin tai tavallisesta fakki-idiotismista – saa Lähteen halveksunnan.

Lähde ei kärjistä eikä provosoi vaikka kantaa ottaakin. Hänen lujasta mutta rauhallisesta kirjoitustyylistään pystyy vaistoamaan, että hän todella uskoo aidon sivistyneen keskustelun mahdollisuuksiin. Keski-ikäisen valkoisen cisheteromiehen itseriittoisuutta toki tihkuu paikoitellen hänen lauseenkäänteistään; pystyisikö hän olemaan todella noin rauhallinen, jos hänen oma subjektiutensa kyseenalaistettaisiin jatkuvasti?

Lähde puhuu keskustelun eriarvoisuudesta vain taloudellisen eriarvoisuuden kautta, ja arvoista ylipäätään hän kirjoittaa hämmentävän vähän. Moraalia hän kyllä pohtii, kiitettävästi riipien siitä irti kaiken maailman metafysiikan ja tarkastellen sitä nimenomaan toiminnan kautta. Tämä voi olla itsestäänselvää filosofiassa, mutta kaikkea muuta kuin selvää julkisessa keskustelussa.

Lähde tulee puineeksi monen veganismille ja eläinoikeuksillekin esitetyn vastaväitteen taustaoletuksia.

Teoksen nimi, Paljon liikkuvia osia, viittaa juuri siihen, miten totuus on yleensä yhden lauseen latteuksia monimutkaisempi asia. Tästä syystä teos on mainio kylmä suihku monelle älykkönä itseään pitävälle sekä lukemisen arvoinen lähes kenelle tahansa, joka haluaa tarkistaa oman ajattelunsa terää. Nykyisin, kun kuka tahansa voi kirjoittaa internetin syövereihin mitä tahansa, jonkinlaisen alkeellisen analysointi- ja argumentointitaidon pitäisi todellakin kuulua kansalaisvelvollisuuksiin. Monen veganismille ja eläinoikeuksillekin esitetyn vastaväitteen taustaoletuksia Lähde tulee puineeksi: otetaan esimerkiksi olemuksellistavat käsitykset ihmisestä ja ”luonnosta” sekä kaltevan pinnan argumentit ”yksilönvapauksien” rajoittamisesta.

Olisikohan turhan kyynistä sanoa, että Paljon liikkuvia osia on erinomainen ajattelun mutta huono vaikuttamisen oppikirja? Maailmaa ei varmastikaan voi ymmärtää kärjistysten ja yksinkertaistusten kautta – mutta riittääkö pelkkä oikeassa oleminen sen muuttamiseen? Ainakin Lähde vaikuttaa olevan asian suhteen niin luottavainen, että suorastaan kadehdin häntä.